• Sari

Mennyt maailma pyytää vapautusta

Ajattelin kirjoittaa tänään puhtaasta olemassaolemisen ilosta. Kuitenkin tänään enemmän huomiota saa sydämestä käsin toimiminen ajassamme. Voimmeko enää kääntää huomiotamme pois aikamme tapahtumista? Itse olen jo yli kymmenen vuotta sitten vastaanottanut kauhistuneen tuttavani reaktion siitä, miten vastuuton ja sivistymätön olen, kun en seuraa uutisia. Minua eivät vain uutiset ole kiinnostaneet yhtään - oikeastaan koskaan. Olen ollut niin kiinni oman reaalimaailmani tapahtumissa, että maailman tapahtumille ei ole ollut tilaa elämässäni. Olen myös luottanut siihen, että ne henkilöt, joille on vaaleilla annettu päätäntävalta, toimivat kansamme eli myös minun parhaakseni oikeudenmukaisesti. Aikaisemmin en ole kovinkaan paljoa miettinyt suurta kuvaa eli sitä minkälaisessa maailmassa oikeastaan tahtoisin elää. Nyt olen tätä miettinyt ja olen pyytänyt myös ystäviäni pohtimaan samaa.


Kun pysähdymme kysymään itseltämme, mitä oikeastaan tahdomme, voi vastaus olla hyvin yllättävä. Tahdomme juuri sellaisia asioita, joita on ehkäpä vaikea nähdä reaalitodellisuudessamme. Kuilu tulee näkyväksi. Kun reaalimaailman tilanne ja omat toiveet tulevat rinnakkain katsottaviksi, olemme valinnan edessä. Aionko tehdä jotakin tilanteeni muuttamiseksi? Otanko vastuun omasta elämästäni?


Tahtoisin tänään katsoa teemaa irtipäästämisen näkökulmasta käsin. Olemmeko valmiita päästämään irti vanhasta maailmasta siltä osin kuin se rajoittaa meitä toteuttamasta toivomaamme elämää? Miten voimme sitten tunnistaa, miten pitäisi toimia? Hiljentyminen tämän kysymyksen äärelle voi tapahtua vaikkapa seuraavalla tavalla. Istu selkä suorana tuolilla ja pidä molemmat jalat maassa. Hengitä syvään kolme kertaa niin, että hengitys tuntuu myös palleassa. Vie huomiosi rintakehäsi ja sydämesi alueelle ja jatka hengittämistä. Näe itsesi yhdistyneenä jalkapohjien kautta syvälle maahan ja päälakesi kautta korkeampaan viisauteesi. Tästä tilasta käsin kuuntele sydämesi kautta mitä nousee esille.


Kukaan toinen ei voi kertoa sinulle, mikä on sinun parhaasi.


18 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki