• Sari

Onko tulevaisuus pienen kylän, jolla on taikajuomaa?

Juttelin tänään puhelimessa ystäväni kanssa ja muistelimme Asterix-sarjakuvaa ja Gallialaista kylää. Jokapuolella laajoilla alueilla oli roomalaisia sotilaita ja linnoituksia, mutta tämä pieni kylä pystyi pitämään vapautensa, itsenäisyytensä ja oman kulttuurinsa. Rakastin lapsuudessa tässä sarjakuvaa. Kylässä oli viisas henkilö, joka osasi keittää lähiympäristön kasveista voimajuomaa, joka antoi kyläläisille valtavat ja yliluonnolliset fyysiset voimat. Yksi Obelix oli pudonnut pienenä tähän pataan ja hänen ei tarvinnut juoda juomaa ollakseen vahva. Vieraat valloittajat pelkäsivät kyläläisiä näiden yliluonnollisten voimien vuoksi, mutta kohtaamisilta ei silti voitu välttyä. Roomasta tulevat käskyt velvoittivat sotilaita koko ajan yrittämään pienen gallialaisen kylän valloittamista. Lapsena nautin suunnattomasti siitä, että vieraat ja hyvin varustautuneet valloittajat eivät pystyneet alistamaan pikkukylää. Kyläläiset elelivät kaiken keskellä omien tapojensa mukaan ja yrittivät kestää pieniä epämukavuuksia kuten epävireistä musiikkia ja haisevia kaloja. Heidän huomionsa oli suunnattu sisäänpäin oman kylän tapahtumiin ja roomalaisten hyökkäysten torjunta oli ikäänkuin vasurilla hoidettavaa rutiinia, jossa ei ollut edes mitään jännitystä.

Minkälaiselta tuntuisi olla yliluonnollisen vahva? Minkälaista olisi osata keittää voimajuomaa?


Nyt aikuisena näen pienen gallialaisen kylän tarinassa vielä lisää ulottuvuuksia. Juomaa keittävä vanha mieshahmo taisi olla druidi. Druideilla kerrotaan olleen vahva yhteys luonnon luoviin voimiin. Heidän kerrotaan myös vaikuttaneen asioihin sanojen ja loitsujen kautta. Joidenkin kerrotaan olleen muodonmuuttajia eli he saattoivat muuttaa ulkomuotoaan tahtonsa mukaan. Kukaan ei puhunut tuolloin kvanttifysiikasta tai kvanttitietoisuudesta. Ennen Rooman valtakunnan leviämistä Euroopan alueella druideja oli paljon ja he muodostivat uhan uudelle uljaalle valtakunnalle. Druidien oli pikkuhiljaa väistyttävä kehityksen tieltä. Elämme tälläkin hetkellä siinä vallankäytön, järjestyksen ja logiikan maailmassa, jota Rooman valtakunta edisti. Olemme saaneet mm. yhteiskuntiemme lain peruslainalaisuudet perintönä roomalaisilta. Olemme lähes kokonaan menettäneet druidien lahjan olla yhteydessä luonnon luovien voimien kanssa.


Miksi kirjoitan, että olemme LÄHES kokonaan menettäneet muistimme luovasta luontoyhteydestä. Siksi, että meissä kaikissa ihmisissä on tuo tieto olemassa. Tiedon herättelystä on vastuussa jokainen yksilö itsenäisesti. Sinä voit olla se tämän ajan viisas ihminen, joka muistaa oman henkilökohtaisen voimajuomansa reseptin. Oikeesti <3

13 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki